perjantai 14. marraskuuta 2008

Talven odotusta


Vesisateen keskellä ei voi muuta, kun toivoa jo talvea ja lunta. Lumi tuo aurinkoisena päivänä niin paljon valoa, että syksyn sateet unohtuvat. Kyllä se talvi sieltä tänäkin vuonna tulee.

torstai 17. huhtikuuta 2008

Kesän kynnyksellä



Lumet sulaa ja kesä tekee tuloaan. Moni meistä suunnittelee kesälomaa, sillä alkaahan se joillakin jo muutaman viikon kuluttua. Kevät pistää liikettä myös rakentajiin, mutta muistetaan kesän aikana nauttia myös itse kesästä. :o)

perjantai 15. helmikuuta 2008

Kevättä pukkaa!


Kevät lähestyy ja kunnon talvea ei ole juuri ollut. Moni on säästänyt lämmityskustannuksissa pitkän pennin. Putkikauppa.comissa puhaltavat myös uudet tuule ja kohti kevättä mennään kovaa vauhtia. Hienoa nähdä, miten monet ovat löytäneet putkikauppa.comista sen oman juttunsa, kun kyse on LVIS-tuotteista.

Hiihtolomakausi on alkamassa. Silloin on hyvä rentoutua ja pitää hauskaa perheen ja/tai ystävien kanssa. :o)